Meidän lymfooma matka sai alkunsa jouluna, jouluaatonaattona lääkäri totes tyyliin näin "sun lapsella on hyvin vahva syöpä epäily" ja mä ajattelin sarkastisesti "aa kiitti, eihän täs sit hittoikaa hyvää joulua sitte vaa"... No joo, tuun myöhemmin selittää tarkemmin miten kaikki sai alkunsa. Tätä matkaa on nyt takana about 11 viikkoa ja alkuun ku kaikki sukulaiset ja ystävät vuoronperään kyseli mitä mitä mitä, ehdotin Rosafinalle että mitäs jos tehtäisiin ryhmä facebookkiin tai whatsappiin että vois sinne päivitellä mitä tapahtuu milloinkin nii ei tarvis kaikille erikseen soitella ja tekstata mut Rosafina vastusti et ei hän haluu. Kyllähän 14 vuotiasta pitää kuunnella ja toiveita noudattaa joten se sit jäi... Alkuun Rosafina kielsi myös kertomasta luokkakavereille mitään miksi on poissa koulusta koska koki sen noloksi. Aikaa kulu ja Rosafina sai rauhassa sulatella asiaa ja lopulta otti ite puheeks sairaalakoulun opettajan kanssa että mitä sinne luokkakavereille sit kerrottas ja miten, tämä sit toteutu (tästäkin voinen kirjottaa myöhemmin lisää). Mulla on paljon pyörinyt ajatuksissa vertaistukijutut, haluaisin olla vertaistukena jollekkin ku tää on meiän osalta ohi, koska se vertaistuki on todella tärkeetä. Meillä kävi tuuri ja tavattiin sairaalassa alkumetreillä toinen nuori ja hänen vanhemmat ja ollaan sitte jaettu kokemuksia matkanvarrella. Teini-ikäsiä syöpäsairaita ei tunnu niin paljon olevan joten oli lottovoitto kohdata heidät. On kuitenki vähän eroa onko syöpäsairas 2 vuotias vai 14 vuotias, elämäntilanteet ja asioitten käsittelytavat on hyvin erilaiset. Myöskin se että toivon ihmisten käsittävän että nuorilla ei syöpä johdu elintavoista, se on vaan paskaa tuuria jos sellanen tulee ja myöskin se että lapsilla ja nuorilla on hyvät selviämismahdollisuudet, syöpä ei tarkota heti kuolemantuomiota mutta hoidot on oikeasti rankkoja. Mutta siis tästä blogista on myös useampaan otteeseen puhuttu ja lopulta lupa heltis että saan tätä kirjottaa. Ennen julkaisua luetutan jutut Rosafinalla ettei tuu kirjoiteltua sammakoita. Ja kuten arvata saattaa niin nimet joita täällä käytetään on muutettu ja kuvat tulee olemaan kasvottomia. Tämä perheen suojelemiseksi.
Kiva jos haluat tätä matkaa seurata ja vielä ihanampaa jos tää joskus auttaa edes yhtä ihmistä jotenkin vaikka pitää muistaa että jokainen syöpä on omanlaisensa, jokainen kroppa on omanlaisensa jos jollain menee asia niin ja näin ja noin niin välttämättä toisella ei mene niin. Eikä meillä ole sairaanhoitajan tai lääkärin ammattia, tää on vaan omia tuntemuksia, kokemuksia ja pohdintoja.
Kuva otettu Tampereen yliopistollisen sairaalan käytävältä sisältäpäin silloon ekana päivänä kun vielä oltiin ihmeissään että missä ollaan, mihin mennään ja mitä tulee tapahtumaan =) Nyt tää näky on jo hyvinki tuttu ja melkeinpä kotosa näky.
